Timo

Haluaisin osata kirjoittaa. Siis niinkun oikeasti osata, osaan minä laittaa kirjaimia peräkkäin niin että niistä muodostuu suomenkielisiä sanoja (olen osannut jo 25 vuotta) mutta haluaisin osata kirjoittaa kirjan. Ja toisen ja kolmannen ja niin edelleen. Miksikö? Koska luulen että kirjailijan ammatti olisi sellainen jota jaksaisin juuri ja juuri tehdä. Työttömänä vuosia kotona istuskelleena olen tullut siihen tulokseen ettei ihmisen ole normaalia tehdä oikeastaan mitään. Viime viikolla kävin kaupasta hakemassa jotain mitä minulta puuttui ja matkalla näin kun rakennusmiehet seisoivat kovassa pakkasessa ja lumituiskussa valmistumaisillaan olevan kerrostalon seinustalla. En kadehtinut heitä vaan kävelin kotiin, keitin lämmintä kaakaota ja katselin sängystä käsin,  lämpimän viltin alta toimintaelokuvaa. (tai en tietenkään katsonut elokuvaa käsin, se on vaan semmonen sanonta...vähän niinkuin edeltäkäsin)

Kerran tosin olen kirjoittanut ainakin 50 sivua pitkän fantasiaseikkailun jonka nimi oli Lohikäärmeentappaja. Päähenkilönä oli Timo joka sai isoisältään (jonka nimeä en enää muista) taikamiekan jolla hän lähti surmaamaan lohikäärmeitä. Matkalla Timo tutustui vittumaiseen kääpiöön jonka kanssa he keittivät ainakin pontikkaa ja tekivät muuta hauskaa. Harmi vaan että ainoatakaan tarinan kopiota ei ole säilynyt näihin päiviin ja tyttöjen larppausfoorumi jossa sitä jatkokertomuksena julkaisin on kadonnut jäljettömiin internetin syövereistä. Tarina jäi muistini mukaan kesken jännittävään cliffhangeriin (ei se Stallonen elokuva) kun Timo ja kääpiö sukelsivat jokeen ettei lohikäärmeen lieskat olisi polttaneet heitä hengiltä. Jos tekniikka ei olisi pettänyt ja tietokoneeni kovalevy mennyt rikki saattaisi Peter Jackson jonain päivänä ohjata tarinasta trilogian.