tiistai 12. kesäkuuta 2012

Töissä käymisen hyviä puolia

Töissä kannattaa käydä jo siksi että usein siitä saa rahallisen korvauksen. Lisäksi siinä on toinen hyvä puoli. Ei tarvitse olla kuuntelemassa kun talohuolto järjestää jotain ohjelmaa jatkuvasti ihmisten kiusaksi. Olen aiemmin maininnut lehtipuhaltimen rentouttavan vaikutuksen päiväunien nukkumista yrittävän henkilön mielentilaan mutta nyt niillä on kaikkea muutakin. Eilen aamulla kun nukuin niin ikkunan alla piti ruohonleikkurilla päristä. Tänä aamuna joku leikkaa tällä hetkellä juuri raivaussahalla ruusupuskasta kuivia oksia. Ne puskat on oikeesti ihan hyvät mutta ne on siellä huomannu että tuo mies on kesän kotona työttömänä että joka päivälle on pientä jäynää saatava. Toissa kesänä rakennettiin terassit uudestaan rivitaloasuntojen eteen ja viime kesänä oli helvetinmoiset ikkunaremontit. Jos kohta ei saa rauhaa muutan pois. Välttyäkseen tältä ainaiselta kiusaamiselta on pakko huudattaa hevirokkia niin että korvissa tinnittää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti