Miten joku voi olla niin tyhmä että vaatii ettei aseita tulevaisuudessa säilytettäisi kotona vaan esimerkiksi ampuma/metsästysseurojen tiloissa tai poliisilaitoksella. Kuinka sitten kun sorsanmetsästyskausi alkaa. Soitetaanko erikseen jollekin ampumaseuran johtajalle jolla on salaisessa paikassa piilossa ampuma-asekaapin ja panosten avain. Sitten puhelimessa sanotaan että sorsanmetsälle tekisi mieli ja johtaja sanoisi että menethän varmasti ampumaan sorsia etkä toisia ihmisiä. Sitten saisit pyssyn kun olisit puhelimessa puoli tuntia vakuutellut että varmasti ammut sorsia, korkeintaan jonkun ketun siinä sivussa etkä lainkaan naapurin Reijoa vaikka se varasti ruohonleikkurista bensat.
Niin kuinka nopeasti se ase on sitten palautettava sinne yhteisiin tiloihin. Odottaako siellä joku kellon kanssa ja katsoo että nytpä sen pyssyn pitäisi täällä olla jo, ei kukaan metsästä näin kauan sorsia. Sitten lähtee poliisin karhuryhmä etsimään sitä pyssyä kun vahingossa on henkilö X jäänyt vielä yhdeksi yöksi laavulle kahvittelemaan eikä ole pitänyt kiirettä palata suurkaupungin melskeisiin.
Tiedän ihmisiä joilla on kotona asekaapit joissa on aseita. Asekaappiin on avain jonka sijaintia ei muut tiedä kuin asekaapin omistaja. Onko se paha juttu? Kaikki ei varmasti kuulu mihinkään apumaseuraan, pitäisikö sitten liittyä että saisi jonkun vanhan rinnakkaispiippuisen baikalin sinne säilytettäväksi kalliilla jäsenmaksulla. Sentään asekaapin ostanut eikä enää seinällä hirvensarvessa roiku pyssyt.
torstai 28. heinäkuuta 2011
keskiviikko 27. heinäkuuta 2011
Kaikki loppuu
Jossain on varmasti olemassa salaisessa paikassa joku laitos jossa mietitään asioita ihmisten päänmenoksi. Luulen että siellä on jo kauan mietitty miten saadaan kaikki tarvikkeet loppumaan aina samaan aikaan niin että ihmisen täytyy selkä vääränä kantaa kaupasta tavaraa kun ne ei lopu eri aikaan jolloin ei tarvitsisi kantaa.
Otetaanpa nyt esimerkiksi perus WC:ssä käytettävät hygieniatarvikkeet. Niitä ovat mm. deodorantti, wc-paperi, suihkusaippua, hammastahna(jos on hampaat), shampoo(jos on hiukset) jne. Niin insinööri on siellä laitoksessa suorittanut monimutkaisia laskutoimituksia että jos lähikaupasta ostat 8 rullaa Serlan wc-paperia yhden henkilön talouteen ja käyt keskimäärin kerran päivässä paskalla riittää Pepsodent hammastahna tuubi tasan saman ajan olettaen että peset hampaat kerran päivässä. Sitten jos käy vielä niin että olet työtön köyhä eikä oo rahaa niin samaan aikaan mätänee hampaat suuhun, jää perse pyyhkimättä ja kainaloihin deodorantit suihkuttamatta. Onko sitten hyvä?
Ainut minkä ovat unohtaneet keksiä huonommin on palasaippua. Uskallan väittää että tuo sama palasaippua on ollut altaan reunalla vähintään kolme vuotta.

tiistai 26. heinäkuuta 2011
Huonot elokuva-arvostelut. OSA I
King Kong Hongkongissa aka. Mighty Peking Man
OU JEE! Joku vatipää oli seitkytluvulla keksiny että siirretäänpä King Kongin eli sen ison apinan tarina Aasian mantereelle. Alunperinhän se monsterigorilla löyty jostain salaperäiseltä pääkallosaarelta ja kuljetettiin New Yorkiin. Miksi siis keksiä elokuvaan uusi tarina kun voi varastaa muilta.
Erikoistehosteet olivat omaa luokkaa. En tiedä mitä kokoluokkaa apina on ollut kun elokuvaa on filmattu mutta ainakin sen mittasuhteet muuttuivat rajusti moneen otteeseen (ei riittänyt se että apina näytti ihan vammaselta joka vääntää paskaa). Välillä se oli jokun puun korkuinen, välillä kerrostalon. Välillä kuormurit näyttivät joltain matchboxin pikkuautoilta sen rinnalla, välillä eivät näyttäneet. Paskin tehoste oli kuitenkin jo 30-luvun Tarzan-elokuvissa näkemäni kikka jossa norsut juoksee valkokankaalla ja siinä edessä hilluu leffan näyttelijät. Niin tälläkin kertaa ekassa viidakkokohtauksessa jossa norsut hyökkäs kylään. Välillä ainakin Hongkong kohtauksissa myös apinaa itseään kuvattiin niin että se heijastettiin paskalle kankaalle paskoissa värisävyissä ja kaupunki oli liimattu siihen päälle.
Elokuvan juonessa oli myös isompia aukkoja kuin apina itse. Esimerkiksi se että miten vitussa ne sai sen apinan kahleisiin ja sinne laivaan jos se oli kerran niin pelottava ilmestys. HÄH! Tai miten se suostu sieltä viidakosta yleensä mukaan. On se helppoo tuo elokuvan teko jos ei tartu pikkuasioihin, antaa vaan filmin pyöriä.
Kaiken kaikkiaan elokuva oli paska mutta jaksoi viihdyttää camp-arvollaan kestonsa ajan eli noin puolitoista tuntia. Tissejä ei valitettavasti tässä elokuvassa näkynyt mutta seuraavan kerran arvostelen elokuvan jossa näkyy.

maanantai 25. heinäkuuta 2011
Patteri eli paristo
Kuka on keksinyt patterin eli semmosen pötkylän josta saa virtaa? Ehkä englantilainen John Battery. No Battery ois voinu keksii semmosen patterin että laitteet osais käyttää sen loppuun mutta ei. Ensin kun laitat patterin digikameraan saat patterilla parisataa kuvaa. Sitten kun se ei enää jaksa toimii niin seinäkello käy sillä kolme vuotta jonka jälkeen kello pysähtyy. No sittenpä television kaukosäädin toimii sillä samalla vielä kaheksan vuotta. Sitten kun kuvaat digikameralla kolme vuotta niin sulla on seittemänkymmentäneljä patteria jotka voisit laittaa ensin kolmeks vuodeks kelloon ja sitten kahdeksaksi vuodeksi television kaukosäätimeen. Mutta ei minulla ole kuin yksi kello seinällä ja yksi television kaukosäädin. Hukkaan menee hyvää virtaa.
sunnuntai 24. heinäkuuta 2011
Sauvojen kanssa rullaluistelijat
Voi vittu. Ei riitä että yks luistelee kuin omistaisi koko tien ja huitoo sauvoilla niin ettei meinaa polkupyörällä ohi päästä ilman että silmät puhkee, vaan tänäänpä oli jo kaksi rinnakkain. Siinä sitten kikkailin että mitäs sitä tekis, tekiskö u-käännöksen ja ettis jonkun toisen reitin. Sitten yritin ruosteista pyörän soittokelloa sen verran rimputella että toinen suvaitsi hieman siirtyä mutta olis se voinu siirtyä enemmänkin. Vittuiluksi varmaan käsittivät koko soittokellon.
Olen jo asiasta lehteen mielipidepalstalle tekstiviestin lähettänyt että hankkikaa vittu lyhyemmät sauvat tai menkää johonki muualle huitomaan kun siihen yleiselle tielle. Saatanan saatana. Nyt jos ei lopu se niin tulen ja katkon ne sauvat tuhannen pillun päreiksi ja tungen sinne missä ei päivä paista.
Tai vaihtoehtoisesti: http://www.youtube.com/watch?v=wl4Y6zVN9dY

lauantai 23. heinäkuuta 2011
Uutiset on päivän piristävin ohjelma
Tänään kerrottiin Norjan verilöylystä jossa kuoli lähes sata ihmistä. Pohdittiin syitä ja verrattiin tapahtumia Suomen kouluammuskeluihin. Tämän uutisaiheen lisäksi kerrottiin että Kiinassa oli kuollut 30 ihmistä junaturmassa kun uusi nopea junayhteys Pekingin ja Sanghain välille oli avattu ja kaksi junaa oli törmännyt. Uutisten lopuksi kerrottiin että Venäjä naaraa joen pohjasta turmalaivan osia ja etsii selitystä sille onnettomuudelle jossa tais painuu toistasataa tyyppiä joen pohjaan. Lauantai-iltani oli melko ankea ja yksinäinen mutta eipä ole enää! Maailma on hyvä paikka olla ja elää.
torstai 21. heinäkuuta 2011
Lehtien tuplanumerot
Lehtien tuplanumerot on kusetusta. Varsinkin kesällä kun menet kirjastoon lukemaan lehteä ja odotat että uusin numero on ilmestynyt niin eipä ole kun sehän edellinen olikin tuplanumero. Erä Lehti 6-7/2011 tai Kamera Lehti 4-5/2011. Kannet on tehty jostain maailman paksuimmasta kartongista että lehti tuntuu paksummalta. Sitten joku saatanan katalogi eli tuoteluettelo joka ennen oli irtonainen ja putoili palasina lehden välistä on nyt tungettu sinne samojen niittien väliin millä se lehti pysyy kasassa eli ne on osana sitä lehtee eikä putoile pitkin pihamaita kun kannat lehden postilaatikolta kotiin asti. Sitten vaan päätoimittaja tyytyväisenä vetää kuukauden lonkkaa että eipä tarvitse tehdä lehteä tänä kuukautena ollenkaan, erän päätoimittaja varmasti lähtee ylimääräisenä vapaa-aikana kalalle ja kamera-lehden päätoimittaja käy valokuvaamassa jotain mielenkiintoista, ehkä sammakoita.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)