tiistai 25. elokuuta 2015

Cherbourgin sateenvarjot

Tiedättekö kappaleen Cherbourgin sateenvarjot? Jos ette tiedä voitte kuunnella kappaleen youtube-video palvelusta. Suosittelen Topi Sorsakosken esittämää versiota, se on oikein mainio kappale mutta tiedättekö mitä. Sen kappaleen nimi on ihan perseestä. Huomasin just äsken kun kuuntelin kappaleen että siinä ei lauleta ollenkaan sateenvarjoista eikä cherbourgista. Ihan tyhmää, kyllä minun mielestä kappaleen nimen pitäisi vastata kappaleen sisältöä. Miettikääpä jos vaikka Juha Vainion Albatrossi kappaleessa ei laulettaisi albatrossista vaan esimerkiksi skeittaamisesta tai kylpyhuoneen remontoimisesta. Vähänkö vituttas!

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Vuorokausiannos

Ostin D-vitamiinia kaupasta. Semmosia tabletteja semmosessa purkissa. Niitä purkkeja oli monia samanlaisia missä oli vähän eri määrä aine osia. Eli D-vitamiinia oli niissä eri määrä. Yhdessä oli 10µg eli kymmenen mikrogrammaa, toisessa 25µg ja kolmannessa purkissa 50µg. Jokaisessa luki että yksi tabletti vuorokaudessa ja suositeltua vuorokausiannosta ei saa ylittää. Mitä helvettiä. Jos otan yhen 50µg tabletin niin minähän ylitän sen ensimmäisen tabletin suosituksen viisinkertaisesti. Että hyvä kun joku on taas tämän asian miettiny ihan loppuun asti ennen kuin on painanut tekstin purkin kylkeen. Joo.

tiistai 18. elokuuta 2015

Nimi

Jokaisella meistä on nimi. Minulla ja sinulla ja naapurin mummolla ja kaupan myyjällä ja Paavilla jne. Mutta tiedättekö mikä outo juttu on pistänyt silmään katsellessani televisiota. Semmonen että miks helvetissä englantia puhuvat ihmiset toistaa ihmisen nimeä koko ajan kun ne puhuu keskenään. Äsken katsoin televisiosta X-files televisiosarjaa. Niin siinä työpari puhui toisilleen:

- tiedätkö mikä tämä on Mulder?
- enpä tiedä Scully
- tämä on kansio sinusta Mulder
- Niinpä näyttää olevankin Scully.

Sama saatanan homma joka sarjassa tai elokuvassa. Eihän tuolleen kukaan oikeessa elämässä puhu ainakaan Suomessa. Kuvitellaanpa vaikka henkilöt Jorma ja Pena jotka juo kaljaa.

- Onko se kalja hyvää Pena?
- Kyllä tämä on ihan hyvää Jorma.
- Mites Pena otatko kahvia
- En minä nyt ota kun juon tätä kaljaa Jorma.


Siis ihan vitun urpoo touhuu kun saman vois sanoa ilman nimiä

- Onko se kalja hyvää?
- Kyllä tämä on ihan hyvää.
- Mites otatko kahvia?
- En minä nyt ota kun juon tätä kaljaa.

Eri asia jos siellä olis Jorman ja Penan lisäks kolmas tyyppi jonka nimi olis vaikka Reiska niin silloin pitäisi tietysti käyttää nimiä ettei mene sekaisin, mutta kai nyt saatana kaksi ihmistä tietää kenestä puhutaan jos ne pelkästään kahdestaan keskustelee. Ihme touhua helvetti.

lauantai 1. elokuuta 2015

Pankit

Pankit oli ennen kivoja. Jos sinä joka luet tätä olet noin kolmekymmentä vuotias tai vanhempi niin muistat mitä oli vanhat hyvät ajat. Silloin ei ollut pankkikorttia vaan tilikirja ja kun veit pankkiin tilille 100mk eli sata markkaa (jonneille tiedoksi se oli rahaa ennen euroja) niin vuoden päästä se oli kasvanut korkoa ja sinun tilikirjassa luki että 102 markkaa.

Nykyään pankit ei ole kivoja. Miettikääpä. Jos viette tilille 20 euroa ja menette vuoden päästä katsomaan niin teillä on jotain -23,5 euroa koska pankki veloittaa tilinkäyttömaksut. Vaikka vittu kukaan ei oo käyttäny sitä tiliä niin siitä menee maksut.

Entäs sitten verkkopankki. Ennen verkkopankkia maksettii laskut pankin eteisessä maksuautomaatilla. Sitten niistä maksuista alkoi menemään 50 sentin maksu per lasku ja pankissa sanottiin että ota verkkopankkitunnukset niin ei mee mitään maksuja. Sitten kun otit ne verkkopankkitunnukset niin ei menny kun vähän aikaa ja sulta alettiin velottamaan 3 euroo niitten käytöstä. Kolme euroo siitä että suoritat itse laskun maksamisen. Aatelkaapa jotain vaikka autokorjaamoa. Jos meet sinne niin ne ottaa rahaa siitä kun ne korjaa sinun auton. Mutta jos autokorjaamot toimis niinku pankit ne menis jonkun tyypin luokse joka korjaa itse oman auton ja sanoo että maksa vittu meille rahaa silti vaikka korjaat itse.

Onkohan vielä olemassa joku asia missä pientä ihmistä ei kusta silmään? Tuskinpa.

maanantai 27. heinäkuuta 2015

Tykkää

Oletteko facebookissa...jos olette tiedätte mitä siellä tapahtuu. Siellä laitetaan seinälle juttuja ja sit joku tykkää niistä. Olen alkanut ihmettelemään että miten joku voi tykätä kaikesta paskasta mitä sinne tunkee. Vaikka laittasin kuvan kissanpennusta tai verisestä perseestä niin joku yks ja sama tyyppi tykkää. Se tykkää vaikka laittasin Jamppa Tuomisen biisin youtubesta tai Napalm Deathia. Se tykkää vaikka kirjottasin jonkun paskan vitsin tai kertosin että leivoin pullaa ja join kahvia. Se tykkää jos saan töitä ja se tykkää jos jään työttömäks. Se tykkää jos mulla on 42 astetta kuumetta tai jos voitan ässä-arvasta vitosen. Vittu. Ei se voi niistä kaikista tykätä. Se valehtelee. Saatana.

torstai 23. heinäkuuta 2015

Maailman paskin satu

Kaikille meille on lapsena luettu varmasti satuja. Satuja on olemassa hyviä ja huonoja ja sitten ihan saatanan paskoja. Paskin kaikista on Punahilkka. Toista niin vitun käppästä ja epäloogista paskaa ei voi olla olemassa eikä kukaan semmosta varmasti pystys enää keksimäänkään vaikka kuinka yrittäisi.

Siinähän väitetään että se saatanan susi juoksee oikopolkua pitkin mummon mökille ja syö sen mummon ja sitten se syö sen punahilkan ja sitten joku metsämies ampuu sen suden ja löytää Punahilkan ja mummon elossa suden mahasta.

1. Kukaan ei voi luulla sutta joka on pukeutunu vanhan mummon vaatteisiin omaksi isoädiks. Jos minä olisin lapsena mennyt käymään mummolassa ja siellä olis ollu joku vitun susi mummon vaatteet päällä olisin kyllä huomannut heti.

2. Jos susi syö mummon ja punahilkan niin aika vitun iso susi pitää olla että se pystyy ne nielemään kokonaisena. Nimittäin jos se metsämies löytää ne suden mahasta elävinä niin se susi ei oo yhtään pureskellu niitä, nielly vaan semmosenaan. Ja aika hyvä tuuri ollu kun on ampunu sen suden eikä oo osunu kumpaankaan mahassa olevaan elävään ihmiseen.

Nyt joku varmaan miettii että unohdin mainita että tarinassa on puhuva susi. Tottakai tarinassa on puhuva susi. Sehän on ihan normaalia, saduissa eläimet puhuu. Tarinassa on varmasti vielä paljon muutakin paskaa mutta en jaksa tarkistaa miten se todellisuudessa menee, vituttaa jo tuo vähä minkä muistan lapsuudesta ulkoa.

perjantai 3. heinäkuuta 2015

Normaali

Mikä vittu on normaali? Kertokaa mulle. Normaalikokonen pitsa. Mistä minä voin tietää mitä se tarkottaa. Normaalit ranskalaiset. Maanteillä vallitsee normaali talvikeli. Oppilaat menestyivät ylioppilaskirjoituksissa normaalia paremmin. Hallitusneuvottelut sujuneet normaalisti. Normaalia kesäsäätä luvattu juhannukseksi. Kesäsää on vittu normaali vaikka olis 30 astetta lämmintä tai 15 astetta lämmintä. On myös aivan normaalia jos ei sada kahteen viikkoon vettä tai sataa kuukauden putkeen. Ainut mistä ottaa jotain tolkkua on Eppu Normaali joka on bändi ja sillä selvä. Nyt vähän tarkkuutta näihin hommiin tai sitten pitää yhdessä sopia joku normaalin määritelmä. Ei mulla muuta tälleen näin pitkästä aikaa.